Uutisia, näkemyksiä ja vähän vastavirtaakin
Takaa-ajon sankaruus on väärä mittari
Tuusulassa tapahtunut poliisin ja nuorten välikohtaus päättyi vakavaan tilanteeseen, jossa nuori joutui hengenvaaraan ja loukkaantui. Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan poliisiauto kiilasi mopolla liikkuneen nuoren ojaan. Samalla poliisiauto itse ajautui ojaan ja ponnahti sieltä takaisin tielle. Tapahtumasta välittyy kuva tilanteesta, jossa poliisiauto ei ainakaan kaikilta osin näyttänyt enää olevan kuljettajansa hallinnassa.
Kysymys poliisiauton hallinnasta on tärkeä. Erityisesti siksi, että kyseessä oli nuori poliisi, joka ajoi autoa yksin ja joutui tilanteeseen, jossa nopea päätöksenteko ja auton hallinta olivat tärkeässä asemassa.
Keskustelin asiasta kokeneen, nykyisin jo eläkkeellä olevan liikennepoliisin kanssa. Hänellä on vuosikymmenten ajalta omakohtaista kokemusta myös takaa-ajotilanteista.
Hän oli joutunut työuransa aikana vastaaviin tilanteisiin muutamia kertoja. Mutta hänen toimintaperiaatteensa oli ollut hyvin yksinkertainen. Pakenevaa seurataan, mutta häntä ei lähdetä hinnalla millä hyvänsä pysäyttämään. Katsotaan, mitä hän tekee ja miten tilanne kehittyy.
Jos karkuun lähtenyt pääsee pakoon, se ei ole poliisin kannalta maailmanloppu. Hänet voidaan löytää myöhemmin.
Paljon suurempi murhe olisi sivullisen loukkaantuminen tai jonkun ulkopuolisen hengen ja terveyden vaarantuminen takaa-ajon aikana. Tässä ajattelussa on paljon viisautta.
Kokemus ja maltti ovat takaa-ajossa valttia.
Ja ehkä juuri tässä on jotakin sellaista, jonka me nykyisessä poliisitoimintaa koskevassa keskustelussa helposti unohdamme.
Sosiaalinen media on täynnä näyttäviä takaa-ajovideoita. Poliisi ajaa moottoripyöräilijää, autoilijaa tai muuta pakoon lähtenyttä. Vauhti kiihtyy, autot heilahtavat, kuljettajat tekevät rajuja liikkeitä ja lopulta poliisi saa pakenevan pysäytettyä.
Sellainen video on tietenkin näyttävä. Pakokohtaus kuuluu usein vauhdikkaisiin poliisielokuviin.
Mutta antaako se meille oikean kuvan poliisityöstä?
Se saattaa antaa aivan väärän mielikuvan siitä, millaista hyvän poliisityön pitäisi olla. Ikään kuin hurja takaa-ajo, kovaa ajaminen ja dramaattinen kiinniotto olisivat poliisityön sankaritekoja.
Poliisin ammattitaito ei ole siinä, kuinka hurjaksi takaa-ajo voidaan viedä. Ammattitaito voi olla juuri siinä, että kokenut poliisi osaa pitää tilanteen hallinnassa eikä anna sen muuttua tarpeettomaksi vaaraksi.
Siksi on syytä suhtautua hieman epäillen myös siihen, että poliisi itse tuo kaikkein hurjimpia takaa-ajotilanteita näyttävästi sosiaaliseen mediaan. Ymmärrän toki, että sillä halutaan kertoa poliisin työstä ja osoittaa, mitä kaikkea poliisi joutuu kohtaamaan.
Mutta samalla pitäisi miettiä, millaista mielikuvaa rakennetaan.
Poliisin työn sankaruutta ei pitäisi mitata sillä, kuinka kovaa ajetaan tai kuinka dramaattisesti karkuun lähtenyt lopulta pysäytetään.
Pakenevan auton tai mopon pysäyttäminen ei ole tärkeämpää kuin sivullisen ihmisen henki ja terveys. Eikä poliisin itsensäkään pidä joutua tarpeettomaan vaaraan.
Voitto on se, että sivulliset ovat turvassa, ja poliisi itse pääsee terveenä kotiin. Tarvitaan hyvää harkintaa, malttia, kokemusta ja kykyä huolehtia siitä, että kaikki tulevat terveinä kotiin – myös poliisi itse.